Kesätöissä Vatajankoski Sähköverkolla
Arttu on ollut toukokuusta lähtien Vatajankoski Sähköverkolla kesätöissä, ja suorittaa samalla 4kk kestävän harjoittelunsa. Hän opiskelee sähkö- ja automaatioinsinööriksi Porissa.

– Olen tehnyt paljon erilaisia tehtäviä liittyen verkostokartan päivittämiseen. Pääsääntöinen tehtäväni on ollut tehdä uutta käyttökaaviomallia Vatajankosken keskijänniteverkosta. Mielenkiintoisin ja opettavaisin työtehtävä on varmastikin ollut tämä käyttökaavion laatiminen, koska siinä on tullut vastaan paljon erilaisia haasteita ratkaistavaksi. Olen kehittynyt erityisesti muutamien ohjelmien käytössä, josta on varmasti hyötyä koulu- sekä työelämässä, Arttu kertoo.

– Ehdottomasti suosittelen Vatajankoskea työpaikkana. Toimin viime kesänä verkostoasentajana ja tänä kesänä insinööriharjoittelijana. Voin sanoa oppineeni paljon ja etenkin sellaista, mitä ei koulussa opi, Arttu toteaa.
Kesätyön alussa Arttu sai tutustua ei toimipisteisiin.
– Mieleenpainuvin muisto on varmaankin esittelykierros, jossa pääsin käymään esimerkiksi datakeskuksella sekä sähköasemalla ja kuulemaan kuinka ne tarkemmin toimivat.