Yhtiömme
Vatajankoski Sähköverkko Oy palvelee Pohjois-Satakunnassa ja sen ympäristössä kotitalouksia sekä elinkeinoelämää ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä.
Palvelumme kattavat verkonhallinnan, sähkönjakelun, sähköliittymät, sähkön mittauksen, mittaustiedon välittämisen sähkönmyyjille ja teknisen neuvonnan.
Asiakaspalvelun taso mitataan konkreettisimmin yllättävän sähkökatkon sattuessa. Paikallinen henkilöstömme on aina valmiina korjaamaan viat nopeasti, oli millainen myrsky tai myräkkä tahansa.
Vatajankoski Sähköverkon verkostoalueeseen kuuluvat Kankaanpää, Karvia, Honkajoki, Pomarkku, Lavia ja Suodenniemi sekä osia näitä ympäröivistä kunnista. Sähköverkostomme pituus on noin 4000 km.
Sähköverkon uudenlainen rooli
Perinteisesti verkkopalvelu on ollut yksisuuntaista toimintaa, jossa energiayhtiö on jaellut sähköä verkkonsa kautta asiakkailleen. Jatkossa sähköverkon rooli tulee kuitenkin muuttumaan, sillä yhä useampi taloyhtiö, omakotiasuja, yritys tai näistä muodostettu laajempi yhteisö ryhtyy tuottamaan sähköä itse esim. aurinkopaneeleilla. Monet näistä pientuottajista tulevat tuottamaan sähköä yli oman tarpeensa, ainakin ajoittain. Näin niille aukeaa tilaisuus jakaa ja myydä ylimääräistä sähköään muille, ja me Vatajankoskella autamme mieluusti pientuottajia tässä tehtävässä.
Tulevaisuudessa sähköä alkaa siis kulkea verkossamme kolmeen suuntaan: meiltä asiakkaille, asiakkailta meille ja asiakkailta asiakkaille. Eli meidän sähköverkostamme tulee myös teidän. Ja mikäs sen hienompaa, sillä juuri tätä aito energiakumppanuus parhaimmillaan on.
Toimintavarmaa ja monipuolista palvelua
Vaikka sähköverkon rooli muuttuu, se tulee olemaan tärkeä myös tulevaisuudessa. Siksi vaalimme huolella verkkomme kuntoa ja pyrimme myös jatkuvasti kehittämään verkostoamme.
Olemme ylpeitä siitä, että pystymme palvelemaan luotettavasti Pohjois-Satakunnan kotitalouksien ja elinkeinoelämän perinteisiä ja uudenlaisia tarpeita vuoden jokaisena päivänä.
Kehittämissuunnitelma kuvaa Vatajankoski Sähköverkon kehittämisen pääperiaatteet
Kehittämissuunnitelmissa kerromme kuinka kehitämme sähköverkkoa seuraavan 10 vuoden aikana. Toimitusvarmuuden takaamiseksi on tehtävä paljon investointeja: sähköverkon ylläpitoon ja kehittämiseen käytämme lähes 90 % verkkopalvelumaksuista.