Kuva voimajohdosta

Fingrid nostaa valmiutta sähkön kiristyneen tehotilanteen vuoksi

Fingrid toteaa 4.1.2024 tiedotteessaan nostavansa valmiuttaan iltapäivästä alkaen toistaiseksi. Tilanne on poikkeuksellinen, pitkittynyt kylmä rintama usean päivän ajan on nostanut sähkön kulutuksen ja hinnan poikkeuksellisen korkeaksi.

Sähkön huominen todella korkea hinta kertoo sähkön niukkuudesta sähkömarkkinoilla. Korkea hinta ohjannee osaltaan myös sähkön kulutusta. Fingrid muistuttaa sähkön kulutusjouston tärkeydestä loppuviikon aikana ja toivoo, että kaikki sähkönkäyttäjät ovat mahdollisuuksiensa mukaan mukana kulutusjoustossa ajoittamalla sähkön käyttöä pois illan ja aamun huipputunneilta. Esimerkiksi tänään sähkön kulutusta olisi hyvä ohjata vasta klo 22 jälkeiseen aikaan.

On toivottavaa, että kaikki sähkönkäyttäjät ovat mahdollisuuksiensa mukaan mukana kulutusjoustossa ajoittamalla sähkön käyttöä pois illan ja aamun huipputunneilta. Esimerkiksi tänään sähkön kulutusta olisi hyvä ohjata vasta klo 22 jälkeiseen aikaan.

Fingrid

Tällä hetkellä sähkö riittää. Tilanne on kuitenkin erittäin herkkä yllättäville vikaantumisille sähköjärjestelmässä ja siksi tilanne voi muuttua nopeastikin. Fingrid seuraa tilannetta tarkasti ja päivittää tarvittaessa tilannearvioita.

Voit lukea lisää varautumisesta sähköpulaan varautumiseen liittyvästä uutisestamme.

Kuva: Fingrid